3
KES
18.40
P11 Akatemia, P11

Viikingit akatemi - Gnistan/keltainen 1  5 - 0

Kartano nap 1 TN

FC Viikingit miniakatemia - Gnistan otteluraportti (Piirisarja)

FC Viikingit miniakatemia Vuosaaresta ja IF Gnistan Oulunkylästä kohtasivat toisensa Piirisarjan 5. kierroksen ottelussa aurinkoisella Kartanon kentällä. Viikingit lähti luonnollisesti tavoittelemaan puhtaan voittosarjansa jatkamista. Pohjustus otteluun oli tällä kertaa tehty videosulkeisten kautta Viikkarien toimistolla ennen ottelua. Viikingit oli myös saanut pelipaitoihinsa upotettua upouudet sponsorien painatukset joten edistystä silläkin saralla.

Viikingit aloitti ottelun alun Gnistania aktiivisemmin ja piti palloa jatkuvasti Gnistanin kenttäpuoliskolla. Ensimmäiseen kymppiin ei kuitenkaan todellisia maalipaikkoa syntynyt ja hyökkäykset puuroitui Gnistanin puolustuksen keskustaan.

Kuparinen rikkoutuu 11. peliminuutin kohdalla. Viikinkien Stefano Corsi löytää vapaan linjan kahden Gnistanin puolustajan välistä ja laittaa loistavan syötön Riko Keskkylalle nopeaan juoksuun. Riko harhauttaa yhden puolustajan ja niittaa pallon vasurilla maaliin ja Viikingit 1 - 0 johtoon.

Ensimmäisellä puoliajalla ei enää lisää maaleja tehty. Viikingit hallitsi peliä selvästi ja loi tukullisen kohtalaisia maalipaikkoja, mutta viimeistely ontui. Gnistan pääsi pari kertaa vapaapotkusta laukomaan maalia kohden mutta ilman tulosta.

Toisen puoliajan Viikingit aloittaa tehokkaasti. 32. minuutin kohdalla Leevi Asikainen näkee hienosti vasemmalla laidalla tyhjän tilan ja syöttää Mira Säikölle, jonka vasemman jalan laukaus painuu vastuttamattomasti Gnistanin verkkoon. Tällä laukauksella Viikingit 2 - 0 johtoon.

Viikingit saa 38. peliminuutin kohdalla parikin kulmapotkua. Jälkimmäisen kulman jatkotilanteesta pallo ajautuu vasemmalle laidalle Bebe Maliselle, joka vie Gnistanin puolustajan ensin kahville ja antaa sitten kovan matalan syötön rangaistusaluelle, josta Leevi ohjaa pallon pienellä ykkökosketuksella maalin alakulmaan ja Viikingit 3 - 0 johtoon.

Viikingit siirtyy 4 - 0 johtoon kun Pauli Vakula antaa loistavan syötön oikealta laidalta keskelle ja Viikingit miniakatemian debyyttiottelunsa pelanneen Maksim Seredan laukaus suoraan syötöstä painuu Gnistanin verkkoon. Hieno aktiivinen sisääntulo Maksimilta!

Viikingit kaunistelee vielä lukemia aivan ottelun lopussa. Pauli ja Stefano järjestelevät tilanteen Olli Tuomiselle, jonka tarkka laukaus maalin alakulmaan vie tulostaululle loppulukemiksi 5 - 0.

Viikingit ei antanut tänään Gnistanille todellisia mahdollisuuksia ottelun voittoon. Pallo oli Gnistanin kenttäpuoliskolla suurimman osan ajasta ja tarvittavat maalipaikat saatiin luotua. Jonkun verran maalipaikoissa tänään taas tuhlailtiin, joten sitä kliinistä viimeistelyä tulee kyllä koko joukkueen työstää harjoituskentillä tulevina viikkoina. Viikinkien maalissa tänään virheettömän ottelun pelannut Erik Kunelius ei lopulta joutunut kovinkaan kovaan paineeseen ja hoiti huolella muutamat Gnistanin kaukolaukaukset ja yhden lähietäisyydeltä luodun tilanteen.

Ottelun voi katsella jälkilähetyksenä Viikingit miniakatemian Youtube-sivuilta:

Viikingit miniakatemian joukkue jatkaa tästä heti tulevan viikonlopun jälkeen Tallinnaan pelaamaan paikallista MiniLiigaa neljän ottelun voimin. Piirisarja puolestaan jatkuu tulevan viikon tiistaina ottelulla Käpa/Unitedia vastaan.

Tilastot

5 - 0

Gnistan/keltainen 1
(0-0)

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Mustalahdentie 10 

00960 Helsinki

2. krs (summeri) 


P. 0400 317 230

fcviikingit@fcviikingit.com

www.fcviikingit.fi