Viikingit jatkaa valmistautumistaan Kakkosen kauteen sunnuntaina 31.3. Pallomyllyn lepakkovuorolla klo 21:00, kun Idän punaisten vieraaksi saapuu GrIFK. Kauniaisen ylpeys pudotti Viikingit alkukeväästä Kakkosen cupista, ja nyt mitataan mihin suuntaan ryhmien voimasuhteet ovat cupin lohkovaiheen pelien jälkeen menneet.

Viikingit lähtee otteluun allaan hyvä tulos Tammisaaresta, kun edellisessä harjoituspelissä kaatui Ykkösen kärkipäähän ennusteltu EIF Cico Touren ja Ville Varilan maaleilla. Viikingit pelasi EIF:n vieraana nousujohteisen pelin ja käänsi alkuvaiheen tappioaseman komeaksi ja ansaituksi loppuhetkien voitoksi. Jobinpostina Viikingeille on puolestaan tullut kapteeni Teemu Honkaniemen loukkaantuminen, joka pitää Viikinki-ikonin sivussa harjoituspeleistä ja kauden alun otteluista.

Hyviä tuloksia on alla myös GrIFK:lla, sillä se on kahdessa viimeisessä harjoituspelissään pitänyt nollan omassa päässään ja sekä NJS että Kiffen ovat joutuneet taipumaan kotikentillään lukemin 0-2. Joukkue on viime kaudesta myös vahvistunut muutamalla kovalla nimellä, kun vihreän paidan ovat vetäneet ylleen mm. EIF:iä viime kesänä edustanut Vili Nyström ja MYPA:n riveissä viilettänyt Kaan Kovanen, joka rankaisi jo cupissa Viikinkejä kahdesti.

Ottelu Viikingit-GrIFK pelataan Myllypuron Pallomyllyssä sunnuntaina 31.3. klo 21:00.