Viikingit palaa tositoimiin miesten Kakkosessa lauantaina 21.7. parin viikon tauon jälkeen. Heteniityn kentälle saapuu vieraaksi FC Vaajakoski, joka vaanii sarjataulukossa kaksi pistettä Viikinkien takana. Äärimmäisen tasaisessa Kakkosen A-lohkossa tuo ero tarkoittaa kuitenkin eroa sarjanelosen ja sarjan neljänneksi viimeisen välillä, joten panosta ottelussa on niin putoamis- kuin kärkikamppailunkin suhteen. Alkukaudesta huimilla tuloksilla aloittanut nousijajoukkue FCV oli kauden keskivaiheilla vaikeuksissa mutta on viime peleissä löytänyt taas rytmiään. Viikingit taas on voittanut viimeisistä viidestä pelistään vain yhden.

FCV aloitti kautensa vauhdikkaasti ja johti koko sarjaa keväällä muutaman ensimmäisen kierroksen jälkeen. Sen jälkeen kone alkoi kuitenkin yskiä ja vaajakoskelaiset pelasivat seitsemän ottelun jakson, jonka aikana voittoja tuli vain yksi ja tappioita neljä. Viimeisissä kolmessa pelissään FCV on kuitenkin napannut pisteitä ja vierastasapeli Gnistanin kotikentällä ja kotivoitto Pallo-Kissoista lupailevat vaajakoskelaisille parempaa. Missään tapauksessa Viikingit ei siis tässäkään pelissä saa Heteniitylle helppoa vastustajaa.

Keväällä joukkueet pelasivat kolmannella kierroksella maalittoman tasapelin Vaajakoskella pelissä, jota leimasi tarkka puolustaminen ja hyvien maalipaikkojen vähyys. FCV osoitti tuolloin, miksi joukkuetta vastaan on tehty koko A-lohkossa toiseksi vähiten maaleja. FCV:n maaliin on mennyt vain 11 osumaa, eli alle maali per ottelu. Vain sarjakärki PEPO on päästänyt vähemmän osumia (7). Peräti viidesti FCV:n maali on jäänyt koskemattomaksi.

Maalinteko on sen sijaan ollut kauden alun kahden ison voiton jälkeen vaajakoskelaisille vaikeampaa. Viimeisiin yhdeksään peliin on syntynyt vain yhdeksän osumaa, joista viisi kahdessa viimeisessä pelissä. Vaajakoskelaiset ovat itse jääneet maalittomiksi neljästi kesän aikana. Hyökkäyspään tehokkaimmat pelaajat ovat neljän maalin Matias Kiesilä ja niin ikään neljästi osunut FCV-hyökkäyksen sielu Topi Järvinen.

Viikingit lähtee peliin tilanteessa, jossa tahdin on alettava parantua ettei sarjakärki karkaisi. Viimeisiin viiteen peliin on saatu vain yksi voitto kotikentällä JIPPO:a vastaan ja kolmesti on jääty kokonaan ilman pisteitä. Varsinkin kotikentällä täyttä pistepottia kaivataan siis kiihkeästi. Vuosaarelaisyleisön tuki on myös tarpeen voittojen makuun palaamiseksi.

Viime peleissä Viikinkien maalinteko on ollut puolustuspäästä paremmin tunnettujen pelaajien kontolla, sillä kolmessa viime pelissä maaleja ovat tehneet Pierre Nlate, Teemu Honkaniemi ja Jesse Mutikainen. Hyökkäävän pään pelaajien ainokainen osuma on Nemanja Bigan maali. Maaleja kaivattaisiin siis kärjessä erityisesti Joel Paatelaiselta ja Cico Tourelta, joista kumpikin on osunut kaudella neljästi.

Puolustuspään pelaajien maalit kertovat toisaalta siitä, että Viikingit on erittäin vahva erikoistilanteissa, ja varsinkin tällä kaudella neljä kertaa kulmista ja vapaapotkukeskityksistä pallon maaliin saanut Pierre Nlate on ase, jota yksikään vastustajajoukkue ei voi ohittaa. Pisteiden metsästyksessä ei tyylipisteitä jaeta, ja niinpä ketään tuskin harmittaisi, jos täysi pistepotti lauantaina irtoaa jälleen erikoistilannemaalilla.

Ottelu Viikingit-FCV pelataan lauantaina 21.7. klo 17:00 Heteniityn kentällä. Lipun saat kätevimmin ennakkoon osoitteesta lippu.fi/viikingit. Ottelulippu maksaa ennakkoon edullisimmalla toimitustavalla 9,50€. Portilta lipun hinta on 10€ aikuisilta ja 5€ alennusryhmiltä.