Juhannus lähestyy, mutta Kakkosen jalkapallokesä on vielä parhaimmillaan. FC Viikingit pelaa vielä ennen juhannusta kaksi kotiottelua, kun ensin lauantaina 16.6. Heteniityn nurmella vierailee Mikkelin Palloilijat ja vielä keskiviikkona 20.6. Hettarilla isännöidään JIPPO:a Joensuusta. Kotivoittojen merkitys on äärimmäisen tasaisessa A-lohkossa huipussaan, joten otteluilla on todella iso merkitys loppukauden suunnan määrittämisessä. Toistaiseksi Idän punaisten kotisaldo on tahraton, joten helpolla ei Hettarilta pisteitä Itä-Suomeen anneta.

Lauantain vastustaja on siis MP, joka saapuu Heteniitylle allaan itseluottamusta kohottava kotivoitto sarjan hännänhuippu LPS:sta. Voiton myötä MP nousi keskikastiin erittäin tasaisessa sarjassa, ja tällä hetkellä MP on 11 pisteessä sarjataulukon seitsemäntenä. Koko nippu lohkokärki Gnistanista putoamisviivan alle on kuitenkin viiden pisteen sisällä, kun Gnistanilta Pallo-Kissoille protestin myötä siirtyvä voitto keskinäisestä pelistä huomioidaan. Vain PKKU ja LPS alkavat jäädä muun joukon vauhdista.

Mikkeliläiset kaatoivat Laajasalon ylpeyden selvästi lukemin 3-1 ja erityisesti pelipäällä oli MP:n taitava Lucas dos Santos, jonka omalta puoliskolta lähtenyt osuma on levinnyt videona pitkin sosiaalista mediaa.  Brassikärjen ja kokeneen Miikka Oinosen muodostama hyökkäysduo onkin Kakkosen tasolla kovaa valuuttaa, ja Viikinki-puolustuksen on oltava valppaana mikkeliläiskärkien kanssa.

Mikkeliläisjoukkue on muutenkin melko nimekäs, ja varsinkin keskuspuolustuksen pari Ozeias Graciano ja Vincent Bikana kestää paperilla vertailun minkä tahansa Kakkosen ryhmän kanssa. Mikkeläiläisten ongelmana on kuitenkin ollut otteiden ailahtelu, ja vakuuttavia voittoja on usein seurannut heikompi peli. Usein ongelma on ollut hyökkäyspelin saamattomuus, ja mikkeliläisten vaarallisuus tuntuukin olevan kovasti ottelusta kiinni.

Keskiviikon vieras JIPPO puolestaan majailee ennen näitä kahta kierrosta sarjan neljäntenä, heti Viikinkien perässä. Joensuulaisilla on koossa 13 pistettä, vain piste vähemmän kuin Viikingeillä. JIPPO vierailee sunnuntaina 17.6. Mikkelissä Pallo-Kissojen vieraana ja tulee siis vielä päivää Viikinkejä lyhemmällä lepoajalla ja kahden vieraspelin rasittamana Helsinkiin. Nähtäväksi jää, saako Idän punaiset etua ylimääräisestä lepopäivästä. Hettarin kotinurmella pelaamisesta etua varmasti on.

JIPPO on tällä kaudella pelannut kaikki kolme vieraspeliään ennen Mikkelin ja Helsingin visiittejä tasan, eli helposti ei kotijoukkueille pisteitä ole joensuulaisilta herunut. Puolustus JIPPO:lla on ollut rautaa, sillä vain Gnistan on pystynyt tällä kaudella laittamaan pallon joensuulaisten verkkoon kahdesti. Toisaalta vastustajan päässäkään ei ole juhlittu, sillä avauspelin neljän osuman jälkeen JIPPO on tehnyt vain kahdeksan maalia.

Joensuulaisten hyökkäyspään yskimiseen iso osatekijä on ykköskärki Irakli Sirbiladzen loukkaantuminen. Ex-maalikuningas liigatasolta on pelannut vain tuossa kauden avauspelissä, jossa syntyi kaksi maalia. Hyökkäystehot lepäävätkin melko paljon keskikentän hyökkäävän roolin Miko Mäkirinteen varassa. Nuori ja lupaava Mäkirinne on osunut tällä kaudella jo neljästi.

Viikingit lähtee tuplakotipeliin sopivasti ärsyyntyneenä viime lauantain MyPa-vieraspelin tappiosta. Myllykoskelaisten erikoistilanneosaaminen oli liikaa, ja varsin mallikkaasta pelistä ja hyvistä tasoitusmahdollisuuksista huolimatta pisteet jäivät Kymenlaaksoon lukemin 3-2. Kaksi voittoa kotikentällä antaisi melko mukavan hyvityksen reissupettymyksestä, mutta mitään ei tietenkään voi laskea voitetuksi ennen kuin ottelut on pelattu.

MyPa-tappiosta huolimatta Idän punaisten pelivire on ollut viime aikoina kohdillaan, sillä viimeisten viiden pelin saldo on MyPa-tappion lisäksi kolme voittoa ja tasapeli lohkokärki Gnistanin vieraana. Maaleja on syntynyt liki neljä ottelua kohden ja peli on rullannut mukavasti. Ratkaisijoita on myös laajalla rintamalla, sillä kolme maalia ovat tehneet jo Cico Toure, Julius Remes ja Joel Paatelainen. Oman pään helppoja maaleja pitää kuitenkin vielä vähentää, jos sarjan voitosta halutaan loppuun saakka kamppailla, sillä yli maali ottelua kohti omaan päähän on turhan paljon sarjavoitosta taistellessa.

Viikingit-MP pelataan Heteniityn kentällä lauantaina 16.6. klo 18:30 alkaen ja Viikingit-JIPPO pelataan Heteniityllä keskiviikkona 20.6. klo 18:30 alkaen. Lipun saat kätevimmin ennakkoon osoitteesta lippu.fi/viikingit. Ottelulippu maksaa ennakkoon edullisimmalla toimitustavalla 9,50€. Portilta lipun hinta on 10€ aikuisilta ja 5€ alennusryhmiltä.