FC Viikingit vs Gnistan

Kakkonen
vs
11.8.2018
Tulos: 0 - 0

Otteluraportti

Viikingit ja Gnistan päätyivät jo toisen kerran tällä kaudella maalittomaan tasapeliin, kun joukkueet kohtasivat Heteniityn  kentällä lauantaina. Tasapeli ei ollut kummallekaan mieluinen tulos, mutta Viikinkien kannalta nousuhaaveiden katoamista horisontin taa pehmentävöt jonkin verran kentällä Viikinki-paidassa nähtyjen nuorten pelaajien mukavan vahvat esiintymiset nimekästä Gnistan-ryhmää vastaan. Pelillisesti Heteniityn kentän reunalle saapunut yleisö sai nähdä hyvälaatuista Kakkosen jalkapalloa, jossa kumpikin joukkue pelasi taktisesti kurinalaisesti, vauhdikkaasti ja maalintekoon pyrkien. Viikingit kävi lähimmillään maalipuissakin, mutta lopulta pallo ei tietään maaliin löytänyt.

Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä, ja Viikingit alkoi hiljalleen ottaa otetta pelistä. Jälleen kerran Idän punaisten hyökkäykset nousivat vahvasti laidoista, ja varsinkin vasemman laidan akseli Nemanja BigaTomi Kurvinen aiheutti toistuvasti Gnistan-puolustukselle harmaita hiuksia. Viikingit pääsikin useamman kerran keskittämään, mutta Gnistanin väkivahva keskuspuolustus Jani Kaukomaan johdolla hoiteli pallot väljemmille vesille.

Ottelun ensimmäinen selkeä maalipaikka syntyi kuitenkin Viikinkien päätyyn, kun oulunkyläläisille puhallettiin vapari rangaistusalueen kulman liepeiltä nopeassa hyökkäyksessä. Pallon nosti hyvin maalille japanilaisvahvistus Naoyuki Yamazaki, ja se putosi hyvin rangaistuspilkun liepeille. Denis Pervov lähti maaliltaan katkaisemaan palloa, mutta Gnistan-jatko tapasi pallon ennen Pervovin nyrkkejä. Onneksi pallo päätyi kuitenkin vain maalin katolle.

Seuraavaksi puolittainen paikka nähtiin Gnistan-maalilla, kun Tomi Kurvisen näppärä hidastettu pallo boksiin osui Nemanja Bigan juoksulinjalle. Pallo olikin yllättää Gnistan-puolustuksen nukkumasta, mutta maalivahti Aatu Hakala syöksyi ulos maaliviivaltaan ja ehti palloon ennen heittäytyvää Bigaa.

Seuraavat paikat syntyivät erikoistilanteista. Ensin Gnistan pelasi ovelan vaparikuvion vetoetäisyydeltä lähteneestä vaparista. Pallo pelattiin muurin sivuitse Gullit Zolamesolle, ja lopputuloksena olikin hyvä laukaisupaikka, josta pallo kuitenkin karkasi yli maalin. Hetkeä myöhemmin Viikingit sai vaparin keskialueelta. Ayuub Abdi nosti sen vaarallisesti boksiin, ja palloa päästiin jatkamaan niin, että se kolahti lopulta Gnistanin maalin tolppaan. Jatkopallo putosi vielä Viikingeille, mutta tilanteessa tuomari näki paitsion ja maali jäi syntymättä.

Kun pelikellossa oli puoli tuntia, pelasi Viikinkien vasen laita jälleen maalipaikan. Nemanja Biga antoi ovelasti kantapäällä pallon takaa juosseen Tomi Kurvisen juoksulinjalle, ja Kurvinen karkasi vetopaikkaan. Gnistan-maalivahti Hakala torjui kuitenkin pienestä kulmasta lähteneen laukauksen kulmaksi. Seuranneen kulmapotkun jälkitilanteesta Pierre Nlate sai vielä pallon haltuunsa ja pudotti sen hyvin rangaistusalueen rajalla päivystäneelle Patrik Ahoselle, joka laukoi matalan kudin. Jälleen Hakala oli kuitenkin maalillaan hereillä ja pystyi torjuntaan.

Jakson loppukin oli Viikinkien lievää hallintaa, vaikka Gnistan pitikin palloa hieman enemmän hallussaan. Viikingit pääsi kuitenkin useamman kerran iskemään nopeasti, mutta viimeisten syöttöjen laatu ei riittänyt vahvan Gnistan-puolustuksen murtamiseen. Kun Gnistaninkaan puolittaisista paikoista ei merkittävämpää syntynyt, päättyi lievästi Viikinki-merkkinen ensimmäinen jakso maalittomana.

Tauolla Viikingit toi sisään vasta ottelun alla joukkueeseen liittyneen Lauri Karjalaisen, joka otti Patrik Ahosen paikan oikeassa laidassa. Gnistan tuli kuitenkin boksista vahvemmin ja pelasi heti jakson aluksi vaarallisen hyökkäyksen vasemman laidan kautta. Matala keskitys läpäisi hiukan onnellakin Viikinkien puolustuksen ja löysi takakulmalle juosseen hyökkääjän. Hankala ja nopeasti tullut pallo ei kuitenkaan pysynyt kontrollissa vaan viimeistely-yritys karkasi yli maalin.

Gnistan toi pian jakson alun jälkeen sisään ottelun alla oulunkyläläisiä vahvistamaan tulleen TPS:n riveistä vapautetun Aleksi Ristolan. Samalla paine alkoi valua yhä pahemmin Viikinkien päätyyn, ja reilun kymmenen minuutin kohdalla nähtiin ottelun ehkä paras maalintekopaikka, kun Gnistanin nopea kääntö tuotti vetopaikan, jossa pallo ohitti jo Denis Pervovin. Jesse Mutikainen oli kuitenkin paikalla maaliviivalla ja pelasti pallon liukumalla vielä kulmapotkuksi. Seuranneesta kulmapotkustakin maali oli vielä lähellä, kun Gnistan-pelaaja pääsi puskemaan hyvästä maalintekopaikasta, mutta Viikinkien onneksi pusku suuntautui vain maalin katolle.

Gnistan haki edelleen lisää liikettä ja hyökkäysvoimaa sisään tuomalla kentälle Niko Tirkkosen. Viikingit joutuikin ottamaan Gnistanin hyökkäyksiä vastaan melko alhaalla. Idän punaisten muoto pysyi kuitenkin hyvin koossa eikä Gnistanille syntynyt avoimia vetopaikkoja vaikka palloa pyöritettiin kolmessakymmenessä metrissä.

Viikingit sai reilun tunnin kohdalla yksittäisen nopean hyökkäyksen, josta syntyi puolittainen tekopaikka. Pallo saatiin vasemman laidan Tomi Kurvisen nousun kautta Nemanja Bigalle, jolle aukesi tilaa laukoa paristakymmenestä metristä. Bigan matala laukaus jäi kuitenkin turhan heikoksi, ja Aatu Hakala Gnistan-maalilla vangitsi pallon helpohkosti.

Paine pysyi kuitenkin Viikinkien päädyssä, ja Gnistan sai toistuvasti erikoistilanteita joista painaa keskityksiä Viikinkien maalille. Hiukan ennen 70. peliminuuttia Gnistan sai vaparin hyvästä vetopaikasta. Jälleen oulunkyläläiset hakivat syöttökuviota. Nyt Jesse Mutikainen oli hienosti hereillä ja teki vaparin kohteen Teimuraz Apriamashvilin tyylikkäästi vaarattomaksi.

Noin viisitoista minuuttia ennen loppua Viikingit teki viimeisen vaihtonsa ja toi sisään Ayuub Abdin paikalle Jan Eklundin ja vielä hetkeä myöhemmin kärkeen Cico Touren. Vaihtojen myötä Viikingit pystyi paremmin hakemaan vastaiskuja Gnistanin pyrkiessä painamaan peliä Viikinki-päätyyn. Ottelun loppuhetkillä Cico Toure olikin näkyvä hahmo juostessaan useamman kerran vaarallisesti pitkien purkupallojen perään.

Aivan ottelun lopussa Viikingeille syntyi vielä tilaisuus ratkaista. Nemanja Biga nosti purkupallon vasempaan laitaan ja Cico Toure juoksi jälleen vahvasti pallon perään. Tällä kertaa Toure ohitti puolustajansa ja pääsi ajamaan sisään rangaistusalueelle. Toure haki ratkaisua pienestä kulmasta, mutta jällen Gnistan-maalivahti Aatu Hakala seisoi pallon tiellä ja torjui sen maalin eteen. Jatkotilanteessa pallo nostettiin vielä Jan Eklundille, joka pääsi puskemaan kohti maalia, mutta pusku jäi heikoksi ja Hakala vangitsi pallon. Samalla soi päätösvihellys.

Näin ottelu päättyi maalittomana ja Helsingin herruus jäi Gnistanin ja Viikinkien välillä jakamatta. Samalla alkaa entistä vahvemmin näyttää, että kumpikaan nousutoivein kauteen lähtenyt ryhmä ei taida nousukarsintaa kohti rymistelevää PEPO:a enää saavuttaa.

Kokoonpano

1. Denys Pervov
2. Tomi Kurvinen
7. Nemanja Biga
9. Joel PaatelainenVaroitus
12. Ayuub AbdiVaroitus
15. Patrik Ahonen
19. Ville Varila
20. Joonatan Parpala
21. Jesse Mutikainen
23. Pierre Nlate
24. Simon ThurlingVaroitus

Vaihdot

8. Aleksi Tuominen
11. Lauri KarjalainenVaroitusVaihto15
25. Tomi Honkaniemi
26. Jan EklundVaihto12
27. Cico ToureVaihto9