Palloliitto sai perjantai-iltapäivällä valmiiksi tulevan kesän Kakkosen otteluohjelman. Viikinkien kausi alkaa 28.4. vierasottelulla PK Keski-Uusimaan kotikentällä ja päättyy 29.9. kotiottelulla PEPO:a vastaan. Ennakkoasetelmia peilaten viimeisessä pelissä voi olla siis suuret panokset, lukeutuuhan PEPO Viikinkien ohella lohkon ennakkoon vahvimpiin ryhmiin. Perjantai toi myös muita mielenkiintoisia uutisia, sillä viime vuonna Viikinkien kanssa yhteistyössä toimineen Kolmosen Spartakin sarjapaikka siirtyy kokonaan Viikinkien hallintaan. Paikkaa hallinnoi Viikingit A, eli edustusjoukkuetta uudistus ei suoraan koske.

Viiden kuukauden aikana Kakkosen kausi vie Idän punaiset kauimmillaan Joensuuhun JIPPO:n vieraaksi, mihin matka vie toiseksi viimeisellä kierroksella 22.9. Muutenkin pidemmät matkapelit painottuvat syyskierrokselle, jolloin Viikingit matkustaa esimerkiksi molempien mikkeliläisryhmien vieraaksi ja Lappeenrantaan PEPO:n kotikentälle. Keväällä reissataan pidemmistä matkoista vain Vaajakoskelle kabinettinousun myötä lohkon täydentäneen FCV:n vieraaksi.

Paikallispelien huumaa päästään keväällä kokemaan vieraskentillä, kun Viikingit vierailee perjantaina 18.5. Laajasalon Palloseuran kotikentällä ja perjantaina 25.5. Oulunkylässä Gnistanin kotiluolassa. Syyskierroksella molemmat paikallisvastustajat taas saapuvat Heteniityn kentälle, LPS lauantaina 4.8. ja Gnistan lauantaina 11.8.

Pääpelipäivä Viikinkien osalta on lauantai, johon osuu 15 ottelua. Sekä perjantaina, sunnuntaina että keskiviikkona pelataan kahdesti ja yksi ottelu osuu helatorstaiksi. Varsinkin pitkien matkapelien osuminen lauantaipäiville on mukava uutinen ja mahdollistaa myös innokkaimpien kannattajien matkustamisen tukemaan omiaan vieraskentille.

Viikinkien koko otteluohjelman näet täältä (ks. sivun alareuna).

Otteluohjelman julkaisun lisäksi perjantai toi toisenkin kiinnostavan uutisen, kun viime kauden farmiryhmä Spartakin paikka Kolmosessa siirtyy Viikinkien hallintaan. Paikan ottaa haltuunsa Viikingit A ja sillä pelaa ensi kesänä FC Viikinkien kakkosjoukkue. Uudistus jouhevoittaa pelaajien liikuttelua ryhmästä toiseen ja parantaa mahdollisuuksia löytää kaikille Viikinkien organisaation pelaajille sopivan tason pelejä.