Julius Remes tekee paluun punapaitaan vuoden tauon jälkeen. Remes piti viime kesänä pelituntumaa yllä SC Pakan riveissä. Oman kasvatin piti alkujaan pelata Viikingeissä myös viime kesänä, mutta lopulta muut kiireet pakottivat valitsemaan hieman vähemmän sitoutumista vaativan pelaamisen.

Remes on ollut tulossa Viikinkien avauskokoonpanon isoon rooliin jo pitkään, ja kauden 2016 aikana mies saikin itsensä kammettua vakiokasvoksi punapaitaan. Tuolta kaudelta Remes muistetaan muutamista näyttävistä maaleistaan. Remes pystyy pelaamaan keskikentällä niin aktiivisempaa, hyökkäävää roolia kuin tasapainottavaa alemman keskikentän peliä. Remes sijoittuu hyvin, osaa katkoa palloja ja on yleensä kentällä oikeassa paikassa. Alkavalla kaudella Remekselle voi jo odotella isoa roolia Idän punaisten keskikentällä.

Remeksen sopimuksen myötä Idän punaiset on hyvässä tilanteessa, sillä koossa on jo 18 pelaajasopimusta ja vahva runko ensi kesän ryhmälle.