Viikingit on etsinyt pitkin kevättä hyökkäyspäähänsä pätevää paria Joel Paatelaiselle. Ratkaisu löytyi lopulta pari viikkoa ennen kauden alkua, kun viime kaudella Kiffenin paidassa viilettänyt senegalilainen Cheikh ”Cico” Toure laittoi nimensä sopimuspapereihin Idän punaisten kanssa. Toure on jo kahdella edellisellä kaudella kyntensä Kakkosen tasolla näyttänyt maalintekijä, jolle viime kausi oli todellinen läpimurto Kakkosen pelaajaeliittiin.

Viime kesänä Cico Toure edusti Kiffeniä, ja toisella Mustien hurmurien kanssa vietetyllä kaudella tulos oli komea: 16 maalia 22 ottelussa. Näistä vielä kauden loppupuolen 12 ottelussa syntyi 12 maalia. Jo edellisellä kaudella 2016 saatiin lupauksia, kun Toure iski Kiffenille 8 maalia. Toure on siis maalimäärien valossa Joel Paatelaiselle täysiverinen haastaja ja kirittäjä Viikinkien yläkerrassa.

Touren kevät on mennyt Gnistanin ja KäPan riveissä, mutta kummankin kanssa sopimukset on purettu yhteisymmärryksessä, ja Toure itse tahtoi tulla Viikinkeihin. KäPa:n riveissä Toure ehti iskeä kaksi maalia harjoituspelissä MyPa:a vastaan. Gnistanin riveissä Toure nähtiin kolmessa cupin ottelussa, joissa ei maaleja kuitenkaan syntynyt.

Tourella on vielä yhden ottelun verran aikaa totuttella Idän punaisten pelityyliin, kun Viikingit matkaa ensi viikon lauantaina 21.4. kenraaliharjoitukseensa Tampereelle TPV:n vieraaksi.