Viikinkien päävalmentaja Alexander Baranov harmitteli hävityn JIPPO-vierasottelun jälkeen joensuulaisten nopean maalin vaikutusta Viikinkeihin. Idän punaisten otteisiin iski neljännen minuutin maalin myötä kiire eikä tilanteita maltettu pelata huolella loppuun, minkä vuoksi moni lupaava tilanteenalku valui hukkaan.

– Eihän meillä ollut tänään käytännössä lainkaan kunnon paikkoja. Eikä paljon muutakaan tulosta. Pelaajat kyllä taistelivat ja antoivat kentällä kaikkensa, siitä en voi syyttää heitä, mutta hätäilimme aivan liikaa. Se on yksi niistä ongelmista, jotka ovat vaivanneet peliämme läpi kauden. Emme malta pelata tilanteita huolella. Sen nopean alun maalin jälkeen oli kuitenkin 85 minuuttia aikaa eikä mitään syytä alkaa kiirehtiä. Silti kiire iski otteisiimme.

Viikinkien osalta tilanne oli hankala myös siksi, että viikonloppuna pelataan tärkeitä pelejä A-junioreiden ja Kolmosen osalta, ja Viikingit joutuu kaikissa näistä sarjoista puolustamaan asemiaan. Siksi vaihdotkin jäivä vain yhteen.

– Lopussa olisimme tarvinneet uutta energiaa, mutta päätin säästää pelaajia tärkeään Kolmosen peliin. Sarjapaikan säilyminen siellä on kuitenkin koko organisaation kannalta todella tärkeää, sillä Kolmoseen olisi vaikea nousta takaisin ja se on mainio kasvupaikka juniori-ikäisille pelaajillemme. Ei ole mukava tehdä sellaista päätöstä, mutta kokonaisuuden kannalta näin oli paras.

Viikinkien viimeinen ottelu pelataan Heteniityn kentällä ensi viikon lauantaina 29.9. klo 15:00. Silloin Viikingit saa vieraakseen vielä noususta taistelevan PEPO:n. Se on oiva tilaisuus näyttää vielä kerran tällä kaudella, mihin tämä Viikinki-ryhmä parhaimmillaan pystyy. Samalla voidaan hiukan sotkea myös nousutaistelun kuvioita, Parhaat nettikasinot.